päivää Kuninkuusraveihin!

Avauspäivä: Akaasia tammataiston ykkönen - Costello rokkasi johtohevosen rinnalta

<p>Akaasia otti tammakilvan komentoonsa. Kuva: Marko Junttila</p>

Akaasia otti tammakilvan komentoonsa. Kuva: Marko Junttila

Rovaniemen Kuninkuusravien avauspäivän tähdiksi ravasivat Markku Hietasen ohjastama Akaasia ja Risto Tupamäen ajama Costello.

2100 metrin matkalla ravatuissa avausmatkoissa riitti väriä. Tammojen puolella joukon otti alussa komentoonsa 12-vuotias tammaAkaasia, joka puolusti rajussa avauksessa keulapaikkaa ulkoa ladannutta Virin Camillaa vastaan. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Huimariina laukkasi lähtöön.

- Olisin halunnut ajaa Akaasialla tänään Huimariinan takaa selkäjuoksun, mutta sen laukattua muuttui myös meidän taktiikka, ja päätin ajaa keulasta, Markku Hietanen paljastaa.

- Avaus meni hieman ylipitkäksi, ja toki se oli lopusta pois, mutta tamma oli tänään todella urhea.
Akaasia sai tiukan haasteen lopussa hallitsevalta ravikuningattarelta Saaga S:ltä, joka kiri ulkoa vahvasti toiseksi. Virin Camilla teki vahvan esityksen, ja oli maalissa kolmas.

- Viereltä ei tullut ketään, niin se jäi hieman odottelemaan, eikä vastannut ulkoa tulevalle. Akaasia on voittajatyyppinen hevonen, ja se vastaa sitä mukaan, kun kaveri tulee rinnalle.

Costello sivusi Suomen ennätystä

Komealla 21,0a tuloksella johtavan rinnalta muut jyrännyt Costello starttaa toiseen kilpailupäivään johtoasemasta. Ville Herttuanvalmennettava otti alun rauhassa, kunnes takasuoralla Risto Tupamäki käänsi hevosen hyökkäykseen.

- Minulla ei ollut mikään kiire alussa. Ainoa tehtävä oli pitää Köppinen takana, että pääsisimme etenemään matkan aikana johtavan rinnalle, Risto Tupamäki kertaa.

- Tämä on tehnyt tuosta paikasta hyviä suorituksia, eikä minulla ollut mikään pakko päästä keulaan, vaikka olisimme voineet ajaa lähdön sieltäkin.

- Hyvillä mielillä lähdetään huomista kohti. Köppinen ja kumppanit ovat kovia vastustajia huomiselle, mutta kova hevonen on Costellokin.

Keulapaikalta Costellolle vastannut Välähdys kesti toiseksi ennen hyvin kirinyttä Köppistä.

Viimevuotiseen tyyliin Akaasia ja Costello lähtevät 2100 metrin avausmatkojen voittajina kärjessä sunnuntain mailin lähtöihin. Ravikuningattaren ja ravikuninkaan seppeleet ratkaistaan kolmen osamatkan kilpailuna, joka ratkeaa 3100 metrin lähtöihin. Viikonlopun aikana parhaan kokonaisajan tammojen kilpailussa saavuttava hevonen voittaa ravikuningattaruuden ja oriiden kilpailun nopein hevonen ravikuninkuuden.

Tammojen tilanne ensimmäisen osamatkan jälkeen

1. Akaasia
2. Saaga S +0,2 sekuntia
3. Virin Camilla +0,2
4. Ryti-Tyttö +0,4
5. Sävel-Taika +0,5
6. Vilma Lyydia +0,5
7. Huimariina +0,7
8. Vieskerin Virva +0,8
9. Niemen Cecilia +1,0
10. Marj-Lovviisa +1,1
11. Naputus +1,2
12. Hetviina hpl

Oriiden tilanne ensimmäisen osamatkan jälkeen

1. Costello
2. Välähdys +1,6 sekuntia

3.Köppinen +1,7
4. Camri +2,1
5. Rapin Aatos +3
6. A.T. Veli +3,2
7. Vixen +3,2

8. Rokin Maxi +3,6
9. Herra Hanuri +3,6
10. A.T. Visku +3,8
11. Välkyn Tuisku +4,9
12. Metkutus +5,2

Osallistujien kommentteja

AKAASIA oli hyvä ja notkistuu edelleen. Aika terävä oli kiihdytys ja voitto oli melko tiukassa. Mailille mennään hyvillä mielin. (Markku Hietanen)

SAAGA S oli tosi hyvä ja kivi putosi sydämeltä. Oli huikea helpotus kaiken hässäkän jälkeen. Lähtölaukkaakin jo pelättiin, kun Saaga hyppeli pystyyn. Mailille mennään maltilla, kun ei tämä nopeimpia kuitenkaan ole. (Milla Pyysalo)

VIRIN CAMILLA teki huikean hyvän juoksun. Oli ihan lähellä, että päästään keulaan. Tosi hyvä kolmas ja tästä on hyvä jatkaa mailille. (Hannu Torvinen)

RYTI-TYTTÖ olisi voittanut tilaa saadessaan! Se suorastaan työnsi edellä menevää Akaasiaa. Maililla on paha rata, mutta tamma oli tosi hyvä. (Jonny Länsimäki)

SÄVEL-TAIKA tuli hyvin loppua. Mailille lähdetään maltilla ja tavoite on, että tamma tekee vain kolme ehjää juoksua. (Olavi Oja-Nisula)

COSTELLO oli taas jäätävä oma itsensä. Lämmittelyssä se oli turhankin rauhallinen ja mietin jo, että onkohan kaikki kunnossa, mutta oli kyllä. Kakkostadalta ei tarvinnut kummemmin satsata. Mailille lähtörata on hankala ja lähtö pitää varmaan ajaa kokonaiskisaakin ajatellen. (Risto Tupamäki)

VÄLÄHDYS oli ihan ok. Hirveän kovaa ei ole ajettu, joten tämä aukaisi varmasti paikkoja. Mailille lähdetään hyvillä mielin. (Ville Korjus)

KÖPPINEN oli hyvä. Toisesta ulkoa se olisi ollut tietysti toinen, mutta raviurheilu on tämmöistä. Matka on sujunut hyvin ja mailille lähdetään muita kiusaamaan. (Jyrki Korhonen)

CAMRI oli ihan ok. Startti varmasti avasi paikkoja. Mailille satsataan ja napataan kaikki kengät pois. (Terho Rautiainen)

RAPIN AATOS tuli hyvin loppua. Tämän kanssa ehjä juoksu on aina pääasia. 3100 metriä on tämän paras matka ja siellä laitetaan kaikki peliin. (Hannu Torvinen)

VIXEN tuli loppua kovaa ja olin tosi tyytyväinen siihen. Meidän lataus on 3100 metrille ja silloin isketään! (Santtu Raitala)

<p>Costello on kärjessä oriiden puolella. Kuva: Lotta Kosonen<br></p>

Costello on kärjessä oriiden puolella. Kuva: Lotta Kosonen