Näin kuninkuusravisäännöt ovat muuttuneet

Kuninkuusravien suosio on säilynyt vuosikymmeniä, mutta itse kilpailuun on tehty vuosien varrella viilauksia. Kulmakivenä ovat kuitenkin pysyneet kolme eripituista kilpailumatkaa.
Valokas on historian ainoa ravikuningas, jota ei ole kantakirjattu. Se voitti ravikuninkuuden Tampereella vuonna 1945. Kuva: Suomen Hevosurheilulehti Oy
Valokas on historian ainoa ravikuningas, jota ei ole kantakirjattu. Se voitti ravikuninkuuden Tampereella vuonna 1945. Kuva: Suomen Hevosurheilulehti Oy
Nykysääntöjen mukaan ravikuninkaaksi ja –kuningattareksi kruunataan pienimmän yhteisajan kolmella osamatkalla saavuttanut ori ja tamma. Jos kokonaisaika on sama, ratkaisee keskinäinen järjestys pisimmällä matkalla. Tasapääjuoksun sattuessa taas ratkaisee osalähtöjen voittojen määrä ja sitten sijalukujen summa.

Ensimmäisten, vuoden 1924 Kuninkuusravien sääntöjen perusteella kuninkaaksi julistettiin ”se hevonen, joka voittaa joko 2 kilpailua, tahi saavuttaa alimman pistemäärän, voittaen kuitenkin yhden kilpailun ja sijoittuen palkinnoille toisissakin kilpailuissa. Ensimmäisestä palkinnosta kussakin kilpailussa annetaan 1 piste, toisesta 2, kolmannesta 3 ja neljännestä 4 pist. Jos pistemäärä on sama, ratkaisee parempi yhteenlaskettu aika.

Käytännössä siis pienimmällä pistemäärällä nousi kuninkaaksi: ensimmäinen ravikuningas Huovi voitti kaksi osalähtöä ja oli kerran toinen, joten sen yhteispistemäärä oli neljä. Oriit ja tammat juoksivat Kuninkuusraveissa samoissa lähdöissä ja sijapisteiden laskeminen suoraan niistä koettiin ennen pitkää epäreiluksi.

Sijapisteistä ei kuitenkaan siirrytty suoraan kokonaisaikojen ratkaisemiseen, vaan 1950-luvulla otettiin käyttöön erityiset pistetaulukot. Jokaista eri matkoilla saavutettua aikaa vastasi tietty pistemäärä, joita laskettiin yhteen taulukosta. Tämä johti siihen, että kovinta kokonaisaikaa ei aina palkittu tittelillä. Esimerkiksi vuonna 1966 Tella voitti kaksi osamatkaa ja teki parhaan kokonaistuloksen, mutta jäi pistetaulukon takia kilpailun kolmanneksi.

Nykymuotoinen sääntö parhaasta kokonaisajasta on ollut voimassa vuodesta 1967 saakka. Käytännössä sääntö painottaa viimeisenä matkana olevan 3100 metrin merkitystä, sillä lyhyemmillä matkoilla kilpailijoiden väliset erot ovat luontaisesti pienempiä.

Yksi kantakirjaamaton kuningas


Kuninkuusraveihin pääsee nykyään osallistumaan ainoastaan kantakirjassa olevat oriit ja tammat. Historiassa on kuitenkin yksi ravikuningas, jota ei ole kantakirjattu: vuoden 1945 ravikuningas Valokas. Juuri se vauhditti sääntömuutosta.

Päätös kantakirja-vaatimuksesta tehtiin syksyllä 1945, mutta sääntö astui voimaan vasta vuonna 1947. Valokas olisi siis voinut osallistua vielä vuoden 1946 kuninkuuskilpailuun, mutta ohjastajansa Oiva Laineen pitkän ajokiellon takia kisa jäi väliin.

Kantakirjaus-sääntöä kritisoineet saivat kovaa ryöpytystä. Kaikkien aikojen Kuninkuusravit –kirjan artikkelissa kerrotaan, kuinka Hevosviesti-lehden päätöstä vastustavan kirjoituksen takia kokonainen yhdistys erotettiin Suomen Ravirenkaan jäsenyydestä. Lehden päätoimittaja Lauri Rinta oli Etelä-Pohjanmaan Raviseuran puheenjohtaja ja toimittajana työskenteli seuran sihteeri Esko Rinta. Seura erotettiin Ravirenkaasta, eikä sen jäsenille vuokrattu mitään ravirataa käyttöön.

Yksitellen, pareittain ja ryhmissä

Kokonaisaikaa painottavassa järjestelmässä ei ole nykyään merkitystä, voittaako hevonen yhtään osamatkaa. Tuore esimerkki on kaksinkertainen ravikuningas Erikasson, joka on suoritusvarmuudellaan saavuttanut tittelinsä voittamatta ainuttakaan osalähtöä. Alkuperäisissä, vuoden 1924 säännöissä voittamisen vaatimus oli mukana, mutta vuosikymmenten aikana siitä luovuttiin.

Yksi asia on säilynyt melko koskemattomana. Kuninkuus- ja kuningatarkilpailut ovat muodostuneet kolmesta eripituisesta osalähdöstä: 1609 metriä, 2100 metriä (ennen 2000 m) ja 3100 metriä (ennen 3000 m). Niiden juoksujärjestystä vaihdeltiin, kunnes vuodesta 1946 saakka on menty nykyisellä järjestyksellä: 2100 metrin kisa lauantaina ja kaksi muuta osalähtöä sunnuntaipäivänä.

Aikanaan hevoset juoksivat myös yksitellen ja pareittain. Parijuoksut olivat ennätysajoja ja kilpailun päätösmatkat ajettiin neljänä eri ryhmäajona. Hevosrikkain lähtö puolestaan lienee Porin 1972 kuningatarkilpailu, jolloin mukana oli 17 tammaa. Yksi hevosista joutuikin lähtemään matkaan kolmannesta rivistä.

Varahevosia on ollut kuten nykyäänkin, mutta tänä päivänä niillä on käytännön merkitystä vain ilmoittautumispäivän ja lähtölistojen valmistumisen välisenä aikana. Kun lähtölistat ovat valmiit, varahevosia ei enää nouse tilalle, vaikka hevosia jäisikin pois kisasta.

Vuonna 1986 sääntöä muutettiin niin, että varahevosia otettiin mukaan ainoastaan ennen ensimmäistä osamatkaa. Seuraavana vuonna varahevoset jätettiin totalisaattorin ulkopuolelle. Vuonna 1994 varahevosista luovuttiin, kunnes Forssassa 2006 palattiin nykyään voimassa olevaan systeemiin. Varahevoset paikkaavat ainoastaan ennen lähtöratojen arvontaa tapahtuvia poisjääntejä.

Osalähdöissä hylkäystuomion saaneet hevoset saavat juosta kaikki osamatkat, mutta kokonaiskilpailussa ne menettävät pelin hylkäyksen myötä. 1970- ja 1980-luvuilla viimeiselle osamatkalle otettiin mukaan vain 10-12 parasta. Joskus ensimmäisillä osamatkoilla oli mukana jopa 16 hevosta.

Lähde: Kaikkien aikojen Kuninkuusravit (2006), Suomen Hevosurheilulehti Oy

Miika Lähdeniemi 11.7.2014