Kunkkareiden takana – Projektipäällikkö Tiina Kuosmanen

Kuninkuusravien järjestelytiimissä kuria ja järjestystä ylläpitää Tiina Kuosmanen, jolta eivät sanat lopu tiukassakaan paikassa.
Tässäkin kuvassa luultavasti on tuloillaan tuttu lausahdus Tiinan suusta: 
Tässäkin kuvassa luultavasti on tuloillaan tuttu lausahdus Tiinan suusta: "Tiiät sie?!" 

Tiina Kuosmanen tunnetaan Joensuun raviradan toimistolla vauhdistaan ja loppumattomista energiavarastoistaan. Tiinalle mikään homma ei ole mahdoton tai aiheuta suurta stressiä – kaikki laitetaan onnistumaan ja vaikeudet ovat vain mahdollisuuksia keksiä uusia ratkaisuja. Joensuusta kotoisin olevan tehopakkauksen liittyminen kunkkariorganisaatioon oli päätetty jo kauan sitten.
- Olen ollut monta vuotta mukana Hevosjalostusliiton järjestötouhuissa ja raviradan hallituksessa. Määräsin itse itseni mukaan 2,5 vuotta sitten, Tiina nauraa.
Raviradan toimitusjohtaja Pasi Pykäläinen puolestaan kertoo suorastaan vaatineensa Tiinan mukaan.

Projektipäälliköksi tituleerattu Tiina hoitaa kunkkarivalmisteluissa käytännön asioita. Hänen vastuullaan ovat viime aikoina olleet muun muassa liikennejärjestelyt, opaskyltit sekä oheisohjelma.
- On hirveästi intoa! Ajattelen niin, että olen vähän sellainen hengennostattaja tässä porukassa. Mulla on sellainen asenne, että kaikki on mahdollista, kun ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Olen myös vähän (enkä ihan vähänkään) sellainen perseellepotkija, Tiina kuvailee rooliaan.

Kaikki eivät viihdy projektiluontoisissa töissä, mutta Tiina kokee juuri ne kaikkine kiireineen omikseen.
- Kyllä tää on kivaa. sanon aina kaikille, että haluan tehdä tätä koska koen olevani hyvä tässä, kukaan ei tosin ole sitä ikinä kirjoittanut, Tiina nauraa.
Tasan kahden viikon päästä käynnistyville Joensuun Kuninkuusraveille Tiinalla on kovat odotukset.
- Olen melkein varma, että meille tulee hyvät Kunkkarit. Siitä ei ole epäilystä, koska tahtotila on kohdallaan. Odotan kiihkeää tunnelmaa kuninkaallisissa lähdöissä!


Faktat: Tiina Kuosmanen


Lempihevonen:
Tällä hetkellä on orhi poikani Pihan Just Joo eli Jone. Hevonen, jossa on henkeä yhtä paljon kuin minussa.
Salainen pahe:
Olevinaan salainen paheeni on karkki. Sitä menee… joka päivä. Välillä enemmän. Ei koskaan vähän.
Harrastukset:
Puutarha ja kukkaset, mullassa möyriminen. Lisäksi kaikenlaisten elukoiden koulutus. Minusta on hauska kokeilla kaikenlaista ja yrittää saada ymmärrys ihmisen ja eläimen välille. Kai sitä harrastukseksi voi sanoa kaikenlaisen järjestötoiminnassa pyörimisenkin.
Ensimmäinen kerta raveissa:
Raveissa olen käynyt ekan kerran joskus alle 10 vuotiaana ukin kanssa. Muistan kuljettaneeni niitä neonvärisiä pelilappuja toto-luukulle ja parasta oli lunastusten haku.
Kunkkarisuosikit:
Oriiden puolella Jokivarren Kunkku. Tammoissa suosikkeja on monia. Flankkilan Eerolle ja Mokomanille vain terveisiä Pyhäsalmelle. Meillä oli rattoisia hetkiä ravigaala risteilyllä. Toisena suosikkina Saaga S hienona hevosena ja nimen perusteella vielä Poljento ja Hopihopi.
Muiden suusta kuultua:
”Tiina, ja alkaa tapahtua.”
”Tomera täti.”
”Mahtava organisointikyky”
”Lääkitys kohdillaan, aina hyvällä tuulella.”
”Jos jotain ei Tiinalla ole, sitä ei tarvita.”
”Ei osaa sanoa ei.”
”Korvaamaton lenkki kunkkaritiimissä.”
”Käsittämätön taito saada ihmiset toimimaan toivotulla tavalla.”
”Kuninkuusravien kuri ja järjestys”