Kunkkarilegendat: Lauri Malinen juhli jo Kupittaalla

Kunkkarilegendat-lähdön ikänestori palaa kilpakärryille 15 vuoden tauon jälkeen.
Lauri Malinen
Lauri Malinen

Lauri Malinen, 83, on raviurheilun melkoisia tervaskantoja. Ajolupakortin numero 42 haltija on ajanut kilpaa viimeksi 15 vuotta sitten, mutta hevosia ja raviurheilua hän ei ole jättänyt päiväksikään. Sen takia paluu kilpakärryillekään ei hirvitä Malista.

- Kun on koko ajan ajanut hevosella viitenä päivänä viikossa, ei kilvanajokaan jännitä edes pitkän tauon jälkeen. Startteja kertyi kuitenkin niin paljon, että siihen hommaan tuli aika hyvä rutiini, Malinen huomauttaa.

Tälläkin hetkellä Lauri Malisen tallissa on yksi ajohevonen. Lisäksi tallissa on parhaimmillaan kuningatarkisan kakkoseksi yltänyt Oktaavia ja sen tämänkesäinen esikoisvarsa Kihiseestä.

- Suomessa kilvanajo on niin siistiä, ettei täällä hirvitä lähteä ajamaan. Toista se oli aikanaan Moskovassa, kun venäläiset ajoivat ihan surutta suoraan päälle, Lauri Malinen hymähtää.

- Malinen kilpaili jo takavuosikymmeninä paitsi Moskovassa myös Ruotsissa. Hän valloitti sekä Bodenin että Solvallan raviradat aikana, jolloin Ruotsissa kilpaileminen oli vielä kaikkea muuta kuin arkipäivää. Malisen menestyshevosia olivat mm. Zazimka, Nepo Nibs sekä Ramona, jonka hän nostaa uransa lahjakkaimmaksi.

Uran suurin saavutus on kuitenkin kuningatarkilpailun voitto Eri-Hotilla Turussa vuonna 1963. Tuolloin kilpaa ajettiin vielä Kupittaan vanhalla raviradalla.

- Eri-Hotti oli vähän lämminverisen oloinen, hyvin arka hevonen, mutta sillä oli mahdoton moottori. Kuningatarkisan 3000 metrilläkin vain varmistelin, ei Eri-Hotilla tarvinnut ajaa ollenkaan täysiä, Malinen muistelee nyt.

Eri-Hotin omistaja oli Lauri Malisen silloinen työnantaja, laukaalaisen Ahlbackan kartanon isäntä Paavo Riipinen. Ahlbackasta Malinen siirtyi Kauko Tikkisen valmentajaksi ja vietettyään siellä seitsemän vuotta, tie vei vuonna 1971 Forssaan. Pilvenmäen ratavalmentajana aiemmin toiminut Malinen rakensi nykyisen tallinsa Jokioisten Vaulammille 1985. Syntyisin Lauri Malinen on Viipurin maalaiskunnasta.

Herrasmies ja ravituomari

Lauri Malinen on kautta vuosikymmenien tunnettu yhtenä raviratojen herrasmiehistä, jonka korrekti käytös ja koko valjakkoa koskeva huoliteltu ulkomuoto on aina herättänyt kunnioitusta. Malinen on ollut aktiivinen myös yleisissä asioissa toimien sekä Forssan raviradan että Ravivalmentajien yhdistyksen aktiivina. Hän teki pitkän uran myös ravituomarina.

- Edellisen laman aikaan piti etsiä mahdollisimman edullisia ratkaisuja ja minä sitten päädyin paikallisena Forssan tuomaritorniin. Sielläkin olin aika pitkään, vaikka on kyllä sanottava että kilvanajo on paljon mukavampaa kuin tuomarointi.

Vaikka maailma ja raviurheilukin ovat muuttuneet Malisen aktiivivuosien aikana hurjasti, perusasia on edelleen säilynyt samanlaisena.

- Hevonen tekee tehtävänsä ja minä teen parhaani, ei se ole sen kummempaa.

Kysymykseen siitä, kokeeko Malinen itsensä lämminveri- vai suomenhevosmieheksi, hän vastaa nauraen.

- En tiedä olenko oikein mikään mies. Samahan se on autokuskille, että ei merkillä ole väliä. Kunhan auto on hyvä, sillä on aina ilo ajaa, Malinen heittää.

Lauri Malinen on nähnyt uransa varrella monen vuosikymmenen ravikuninkaat. Enemmän kuin yksittäistä hevosta, hän nostaa jalustalle Kuninkuusravien todellisen legendan.

- Pentti Savolaiselle annan suuren arvon. Hän voitti samana vuonna molemmat kisat hevosilla, jotka oli itse kasvattanut ja valmentanut. Vaatii monta yrittäjää ennen kuin joku yltää samaan saavutukseen, Lauri Malinen kehuu.

Teksti ja kuva: Ville Toivonen