Turku 2016 Kuninkuusravit 54 078 katsojaa

Turun Kuninkuusravit täyttivät kokonaisuutena odotukset. Urheilullinen taso oli läpi kolmepäiväisen tapahtuman hieno, yleisö viihtyi ja peli pyöri mukavasti. Kun sääkin valtaosaltaan suosi, koko viikonloppu sujui urheilujuhlan arvoisesti.

Matti Nisonen iloitsee toista kertaa Saaga S:n rattailla. Kuva: Ilkka Nisula / Hippos
Matti Nisonen iloitsee toista kertaa Saaga S:n rattailla. Kuva: Ilkka Nisula / Hippos

-Yleisö viihtyi, ja se on tärkeintä. Olen nähnyt hirmu paljon iloisia ilmeitä, Metsämäen raviradan toimitusjohtaja Ilmari Halinen iloitsee.

Viikonvaihteen tunnuslukuihin Halinen on kokonaisuutena tyytyväinen. Kahdelle päivälle odotettiin 55000 katsojaa, mihin ei aivan ylletty. Toisaalta perjantain yleisömäärä oli positiivinen yllätys. Viikonlopun kokonaispelivaihto nousi yli 4,3 miljoonaan euroon.

-Taloudellinen tulos selviää aikanaan, mutta plussan puolelle kyllä mennään. Näin isoissa tapahtumissa kulutkin tosin ovat huimat, Halinen muistuttaa.

-Panostimme moniin pieniin asioihin ja esimerkiksi VIP-alueemme olivat eurooppalaista tasoa. Tyytyväiset kävijät olivat meille tärkein mittari.