Kuninkuusravit kesällä 2025 järjestävän Äimäraution raviradan toiminnanjohtajana työskentelee Marja Pahkala, joka on hoitanut tehtävää kesästä 2023 alkaen. Pahkala kertoo, että päätyi hevosten pariin jo lapsena.
– Siskojen matkassa olen käynyt ensimmäisen kerran tallilla joskus pikkunatiaisena. 10-vuotiaana lähdin parhaan kaverini kanssa etsimään hevostalleja ja sitä kautta päädyimme ravitallille hevosten hoitajiksi. Kaikki hevosiin liittyvä toiminta kiinnosti, ja hoitajina kuljimme harrastamassa sekä ravitalleilla että ratsastuskouluilla.
Pahkala on vuosien saatossa harrastanut hevosurheilua monessa eri muodossa, ajamisesta ratsastukseen.
– Tänä päivänä oma lajini on ensisijaisesti valjakkoajo. Siinä yhdistyvät muun muassa vauhti, taito, kestävyys ja tarkkuus.
Hevoset ovat mukana Pahkalan päivittäisessä arjessa, sillä hänellä on oma talli Haukiputaalla.
– Meillä on puolisoni kanssa pieni maatila, jossa pihatto / kylmätalli, sekä lämpimällä puolella hoitotilat ja pari paikkaa poneille. Kaikkiaan paikkoja on kahdeksalle kavioeläimelle. Tontilta löytyy hyvin valaistu ratsastuskenttä, kilometrin mittainen harjoitusrata sekä ympäristöstä loistavat maastot.
Tällä hetkellä tallissa pitää majaansa kuusi hevosta, joista neljä on asiakashevosia. Pahkalalla itsellään on puolitoistavuotias friisiläisori sekä siitosliisingissä oleva 12-vuotias suomenhevostamma.
– Harrastan hevosten kanssa monipuolisesti, ja varsani on siirtymässä kohta ajo-opetukseen. Tähän asti on tehty ja touhuttu paljon maastakäsin. Tammalla taas ajetaan, ratsastetaan, maastakäsitellään ja etsitään sulhoa ensi kesäksi. Toiveissa olisi teettää sellainen varsa, joka toimisi niin ravissa, valjakossa kuin ratsunakin.
Varsasuunnitelmien myötä Pahkalalla on aktiivisessa etsinnässä hyvä ori tammalle.
– Jos joku keksii meille oikein hyvän orin ensi kesälle, niin ilolla otetaan vinkkejä vastaan!
(Täältä löydät Kuninkaallisen seuranhakuilmoituksen, tositarkoituksella!)
Tukkataikojen tekijästä raviradan toiminnanjohtajaksi
Vaikka hevoset ovat olleet aina lähellä sydäntä, on Pahkala ehtinyt tehdä paljon muutakin elantonsa eteen.
– Olen työurani aikana tehnyt monenmoista. Aloitin työelämäni teininä työskentelemällä kesät tallilla ja siivoojana. Vuonna 1995 valmistuin parturi-kampaajaksi ja heti 18-vuotiaana ryhdyin yrittäjäksi hiusalalle. 23 vuotta palvelin ihmisiä tuolin takana tukkataikoja tehden.
Merkintöjä ansioluetteloon on kertynyt myös johtamisesta, sekä opiskelun että työn merkeissä.
– Työn ohessa olen suorittanut yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon ja estenomi AMK-tutkinnon. Olen työskennellyt myös vajaat viisi vuotta edunvalvontapuolella, Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtajana. Siinä tulivat tutuksi muun muassa työehtoneuvottelut työntekijäjärjestöjen kanssa sekä edunvalvonta eduskunnan lainsäädännön ja opetusministeriön opetussuunnitelmien kanssa. Tuon työn ohessa suoritin myös yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon.
Keväällä 2023 Pahkala näki Oulun raviradan työpaikkailmoituksen ja hänelle tuli heti tunne, että tässä on hänen paikkansa.
– Ilmoitus sytytti liekin siitä, että nyt olisi mahdollisuus päästä työskentelemään itselle tärkeiden asioiden parissa. Hevosten hyvinvointi, hevosurheilun tulevaisuus ja tietoisuuden lisääminen ihmisille olivat itselläni voimakkaassa keskiössä. Lähetin hakemuksen, enkä kertonut siitä kenellekään edes kotona. Totesin itsekseni, että toivottavasti tunne on oikea ja vie perille asti.
Tunne osoittautui oikeaksi ja toukokuussa Pahkala valittiin Äimäraution raviradan toiminnanjohtajaksi. Hän on työskennellyt tehtävässä kesäkuusta 2023 alkaen ja on viihtynyt työssään mainiosti.
– Työ on mielenkiintoista ja haastavaa. Jokainen päivä on erilainen ja vaatii itseltä paljon. Samalla työn vaativuus palkitsee onnistumisina ja mahtavan työporukan antamana tukena. Paljon olen opetellut uusia asioita ja teen sitä edelleen – päivittäin.
Pahkala kertoo, että ongelmien ratkaiseminen, kustannustehokkuuden parantaminen ja isompien kokonaisuuksien koostaminen pitävät mielen virkeänä ja aktiivisena. Parasta työssä hänen mielestään on ollut ihmisten kohtaaminen ja Kuninkuusravien rakentaminen.
Vaikka työ on pääsääntöisesti mukavaa, myös yllätyksiä ja haasteita on tullut eteen.
– Työ on ollut todellisuudessa paljon enemmän aikaa vaativaa ja huomattavasti haasteellisempaa kuin mihin olin osannut varautua. Eniten on yllättänyt tukirahoitusten taustat ja se miten lajin rahoitus on vääristynyt ihan hullunkuriseksi. Esimerkiksi alan oma panostus varainhankintaan näivettyy mahdottoman rahoitusyhtälön vuoksi, Pahkala harmittelee.
Opintomatka Jyväskylään antoi hyvät eväät Kunkkarien järjestämiselle
Kuninkuusravit ovat tulleet Pahkalalle joissain määrin tutuksi jo ennen töitä raviradan toiminnanjohtajana, mutta paikan päällä hän on käynyt vain kahdesti.
– Kuninkuusraveja olen etäisesti seurannut, mutta paikan päällä olen ollut vasta kahdesti, viime vuonna Kouvolassa ja tänä vuonna Jyväskylässä.
Jyväskylän Kuninkuusraveissa Pahkala pääsi tutustumaan syvemmin tapahtuman sielunelämään.
– Kunkkariviikonloppu meni kulisseissa Jyväskylän porukka auttaen. Kaikkiaan olin puolitoista viikkoa pelipaikalla ja monia asioita tuli rekisteröityä. Kun pääsee itse mukaan toimintaan, siinä havainnoi helposti sen, mitä kaikkea pitää huomioida ja valmistella hyvin. Samalla pystyy hahmottamaan mitä jätetään tai mitkä asiat jäävät väkisin ihan viime metreille. Ja myös sen, mihin asioihin ei voi vaikuttaa, vaikka kuinka paljon haluaisi.
Opintomatka Jyväskylään antoi hyvät eväät Oulun Kuninkuusravien suunnitteluun. Pahkala odottaakin suurella ilolla ja innolla ensi kesää.
– Meillä on ihan mahdottoman hyvä ja aktiivinen tiimi, johon mahtuu mukaan vielä uusiakin talkoolaisia ja tekijöitä. Me teemme tätä tapahtumaa muun muassa suomalaisille, oululaisille, heppahöperöille, festaroijille, urheiluihmisille, hevosille, taustavoimille, harrastajille, amatööreille, ravi-ihmisille, kavereille, tuttaville ja perheille. Sulle, mulle, meille ja teille. Sillä meillä sydämet sykkivät ja legendat syntyvät! Tervetuloa Ouluun!
Missä sydämet sykkivät ja legendat syntyvät – Kuninkuusravit Oulussa 1.-3.8.2025
Kuva: Maiju Herranen
Lue myös
Emilia Miettunen opastaa lapsia ja nuoria hevosurheilun saloihin
Marja Pahkala luotsaa Äimäraution ravirataa kohti Kuninkuusraveja
Oulun Kuninkuusravien tiedottajana toimii Harri Haavisto
Oulun Kuninkuusravien valmistelut hyvässä vauhdissa
Killerin Kuninkuusravien tulos 250 658 euroa – ensikertalaisten määrä tapahtumassa kasvoi
Missä sydämet sykkivät ja legendat syntyvät – Kuninkuusravit Oulussa 1.-3.8.2025
Ravivaltakunta sai nuoren kuninkaan ja kokeneen kuningattaren
Pikkukuninkaallisia joka lähtöön