Minä & Hevonen: Stiina Hovi

Tällä kertaa tutustumme Minä & Hevonen -juttusarjassa Stiina Hoviin, 48-vuotiaaseen hyvinkääläiseen hevostaiteilijaan. Hovi on tehnyt Tulikavio-taiteilijanimellä hevosaiheista taidetta jo vuosia, ja ollut myös Kuninkuusraveissa esillä taiteensa kanssa. Hän on myös tehnyt kahdesti muistopalkinnot kuninkuus- ja kuningatarkisan osallistujille.

Stiina Hovi, esittele hieman toimintaasi?

– Taiteilijanimellä Tulikavio olen tehnyt hevosaiheista taidetta jo vuosia. Ensin raku-keramiikkaa, nyt maalauksia. Olen pitänyt lukuisia taidenäyttelyitä Suomessa, mutta myös Saksassa. Kunkkareissakin olen ollut taiteeni kanssa esillä useamman kerran ja saanut muun muassa kunnian tehdä kaksi kertaa muistopalkinnot kuninkuus- ja kuningatarkisan osallistujille.

Millainen hevostausta sinulla on, miten olet päätynyt alun perin hevosten pariin?

– Ensimmäisen kerran minut nostettiin hevosen selkään ollessani muutaman vuoden ikäinen. Muistan liinakon suomenhevostamman, sen nimi oli Utu. Sen jälkeen ei ollut paluuta. Hevosia alkoi vilistä piirustuksissani ja leikeissäni. Ja voi sitä onnea, kun viimein pääsin ratsastustunneille! Siitä alkoi noin 30 vuotta kestänyt ratsastajan taival: tunneilla, valmennuksissa, leireillä, vuokra- ja ylläpitohevosten kanssa.

– Lapsena puuhastelin myös ravitallilla, vaikka tuskin minusta todellista apua oli, mutta sainpahan touhuta hevosten kanssa.. Omaa hevosta minulla ei ole koskaan ollut, mutta olen saanut olla osana hienojen ja persoonallisten hevosten elämää. Nykyisin harrastan hevosia taiteen ja valokuvauksen keinoin.

Millainen taiteilijaura sinulla on ollut? Mistä kaikki alkoi ja millaisten vaiheiden jälkeen olet päätynyt nykyhetkeen urallasi?

– Olen taiteillut hevosia koko ikäni, mutta Tulikavion laajamittaisemman toiminnan laukaisi silloisen työkaverini äkillinen ja yllättävä kuolema. Purin suruani vimmaisesti maalaamalla isoja, värikylläisiä hevostauluja. Niitä syntyi yksi toisensa perään. Siitä se oikeastaan lähti. Suru laantui pikkuhiljaa, mutta maalaaminen jatkui.

– Ennen taidemaalarin uraa tein hevosaiheista keramiikkaa, jota myin muun muassa Kuninkuusraveissa, Vermossa ja Helsinki Horse Show’ssa.

Millainen merkitys hevosella on taiteessasi?

– Hevonen on aina ollut taiteessani merkittävässä roolissa. Se inspiroi minua, sen olemus on jatkuvasti muuttuva ja kertova. Yleensä hevosista käytetään sanoja uljas tai kaunis. Ja sitähän ne ovat – mutta myös hyvin paljon muuta.

– Taiteessani hevonen on myös symboli inhimillisille rooleille ja tunteille. Hevosen kautta voin kertoa ihmisyydenkin eri puolista. 

– Jokaiseen teokseeni liittyy myös kirjoittamani runo, joka avaa maalaustakin laajemmasta näkökulmasta. Kuva ja sana täydentävät toisiaan. Teoksistani olen julkaissut myös taiderunokirjan, joka ilmestyi viime kesänä.

– Yksinkertaisesti sanottuna: ilman hevosta en olisi siinä missä nyt olen. Olen hevoselle paljosta kiitollinen!

Millaisia asioita näet ja tarkkailet hevosissa, taidetta tehdessä ja inspiraatiota hakiessa?

– Hevosen ilmeet, eleet ja liike kertovat paljon sen mielentilasta, jos ihminen vain haluaa nähdä. Hevonen puhuu koko olemuksellaan, se ei valehtele.

Hevonen on oikeastaan aikamoisen ihmeellinen olento. Mikään muu eläinlaji ei kykene, saati suostu suorittamaan niin äärimmäisen henkisen ja fyysisen paineen alla toisen lajin – eli ihmisen – puolesta.

Onko jokin tietty hevonen tai hetki inspiroinut sinua erityisesti?

– Tärkeitä hevosia on ollut elämässäni useita, mutta en koe niiden vaikuttaneen suoraan taiteeseeni. Hevonen on minulle siinä kohden enemmänkin käsite ja olento kuin jokin tietty eläin.

– Teen kyllä paljon myös tilaustöitä asiakkaiden hevosista, omalla tyylilläni. Olen saanut sitä kautta tutustua valloittaviin, persoonallisiin ja suurisydämisiin hevosiin niiden omistajien tarinoiden kautta. Joka kerta vaikutun siitä, miten tärkeä se tietty hevonen ihmiselleen on. Miten se saa sydämen laulamaan ja suun hymyyn, saa unohtamaan muun elämän murheet ja vastoinkäymiset.

– Vaikka osa näistä hevosista on siirtynyt jo sateenkaarisillan yli, elävät ne muistoissa ja taiteena edelleen. Olen myös saanut kunnian ottaa useammasta hevosesta ne viimeiset valokuvat, ennen kuin sen matka on jatkunut toiselle puolelle.

Millainen rooli hevosilla on elämässäsi nyt?

– Vaikka en enää aktiivisesti pyöri talleilla, seuraan lukuisten hevosten parista löytyneiden ystävieni hevosharrastusta ja olen siinä hengessä mukana.

– Jossain syntyy varsa, joku osallistuu kenttäkisoihin uuden hevosensa kanssa, joku ylittää itsensä ja estekammonsa, jonkun hevonen voittaa kovatasoisen lähtönsä.

– Toki hevosten kanssa surukaan ei ole vieras käsite, siinäkin voin elää mukana. Tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu olla huolissaan eläimestä tai miten syvältä sen menetys riipii.

– Erityisen mieluista on seurata, kun ihmisen ajatusmaailma ja hevosen käsittelytavat muuttuvat vuosien varrella pehmeämmiksi, kuuntelevammiksi. Silloin hevosesta tulee ihmiselle todellinen kumppani. Sen yleisilme muuttuu ja se alkaa ikään kuin kukoistaa eri tavalla.

Millaisia muistoja sinulla on Kuninkuusraveista?

– Kunkkareissa olen ollut aina näytteilleasettajan roolissa, joten kisat ovat pääosin valitettavasti jääneet näkemättä. Aina olen kuitenkin pujahtanut seuraamaan päätösmatkoja, jos ravitorin sijainti on sen sallinut. Se energia ja tunnelma on käsinkosketeltava! Kymmenet tuhannet ihmiset jännittävät katse nauliutuneena radalla jymisten eteneviin hevosiin.

– Messuosastollani olen käynyt paljon hyviä keskusteluita ravikansan parissa, saanut nähdä kannustusjoukkojen mainiota meininkiä ja onnitellut pyörällä päästään olevia hevosenomistajia. Kunkkarimeiningin voi kokea ainoastaan Kunkkareissa!

Kuninkuusravien tämän vuoden teema on ”Hevonen kuuluu kaikille”. Mitä se merkitsee sinulle ja miltä se näyttää sinun hevosarjessa?

– Hevonen ottaa ihmisen vastaan sellaisena kuin tämä on, ei arvostele eikä tuomitse. Saman soisi meidän ihmisten muistavan keskinäisessä kanssakäymisessämme.

– Hevosalan tulisi profiloitua matalan kynnyksen harrastukseksi, johon on jonkinlainen mahdollisuus myös heillä, joilla ei ole varaa harrastaa säännöllisesti. Hevosen läheisyys on tervehdyttävää, elvyttävää ja terapeuttista.

– Taiteessakin olen tätä yrittänyt toteuttaa. Haluan tarjota pääsyn taiteen pariin matalalla kynnyksellä. Siksi pidän mieluiten näyttelyitä siellä, missä ihmiset liikkuvat muutenkin.

– Kuten hevonenkin, kuuluu taidekin kaikille. Kumpikaan ala ei saa leimautua elitistiseksi puuhasteluksi, vaan kaiken kansan ilon, inspiraation ja toivon lähteeksi.

Hevonen kuuluu kaikille. Se on meille yhteinen kokemus. Olitpa kokenut raviharrastaja, ensimmäistä kertaa raveissa vieraileva, hevosenhoitaja, ratsastaja tai vain ohikiitävän hetken hevosen kanssa elänyt. Hevonen yhdistää ihmisiä yli taustojen ja sukupolvien.

”Minä & hevonen” on juttusarja, joka julkaistaan osana Oulun Kuninkuusravien 2025 viestintää. Sarja tuo esiin, kuinka monin tavoin hevonen on osa ihmisten elämää – arjessa, työssä, harrastuksissa ja joskus vain sydämessä. Jokaisella on oma hevoskokemuksensa, ja jokaisella on oikeus kokea hevosen tarjoama läheisyys, rauha tai vauhti.

Juttusarjassa tutustumme ihmisiin erilaisista taustoista: nuoriin ja varttuneempiin, konkareihin ja aloittelijoihin, ratsastajiin ja raviurheilijoihin, harrastajiin ja ammatikseen hevosten parissa työskenteleviin. Yhdistävänä tekijänä on hevonen – ja se, miten se on jättänyt jälkensä elämään.

Stiina Hovin taidetta kuvina:

Stiina Hovin kuva: Taru Arola