Oulun Kuninkuusravien tiedottajana toimii Harri Haavisto

Oulun Kuninkuusravien tiedottamisesta vastaa Harri Haavisto. Hän on työskennellyt Äimäraution raviradalla viestinnän ja tapahtumamarkkinoinnin parissa jo vuodesta 2017. Kokemusta on kertynyt myös monista muista projekteista raviurheilun saralla.

Hevosten ja ravien pariin Haavisto on päätynyt jo varhaisessa vaiheessa.

– Lajia on tullut seurattua jo ihan lapsuusvuosista alkaen, kiitos vanhempien ja muutamien sukulaisten ravi-innostuksen. Hevosia meillä ei ollut, mutta raveissa kävin jonkin verran paikan päällä ja tietysti seurasin myös televisiosta. Voisi varmaan sanoa, että vuosituhannen vaihteen tienoilla Kankaanpään Tennishallin yhteydessä sijainnut Totoline-piste oli kuin toinen koti. Siellä tuli aika monet ravit seurattua ja rahat hävittyä.

Kimppahevosista elämyksiä ja pettymyksiä

Ravien aktiivisen seuraamisen ohella Haavisto on ollut mukana myös muutamissa hevoskimpoissa, menestyneimpänä yli 56 000 euron ansioihin yltänyt Kiikun Ihaa.

– Ensimmäisestä kimppahevosesta virittelin kaupat jo armeija-aikoina. Se oli lämminveritamma Lara Croft. Sittemmin suomenhevoset kiehtoivat enemmän ja Lauri Hyvösen kipparoimaan Kiikun Ihaa -kimppaan mukaan päätyminen tuotti upeita elämyksiä. Hevonen menestyi ihan valtakunnallisella tasolla, mutta loukkaantuminen päätti uran ja elämän liian varhain, Haavisto harmittelee.

Lahjoja oli myös Haaviston toisella osaomistamalla suomenhevosella, ravikuningas Erikassonin pojalla Demonilla.

– Siinä oli kyllä lahjakas ja vauhdikas ori, mutta terveydelliset murheet kulkivat mukana ja suurempi menestys jäi haaveeksi. Jos hevonen olisi välttynyt jalkavaivoilta, voittosummaan olisi voinut helposti lisätä yhden nollan perää. Ja kenties ensimmäinenkin numero olisi vaihtunut ajan saatossa ykköstä isommaksi. Mutta se on puhdasta jossittelua. Sitähän raviurheilu parhaimmillaan ja pahimmillaan on.

Viimeisimmän kimppahevosen Stonecapes Universin taival päättyi jo kolmivuotiaana. Tällä hetkellä Haavistolla ei ole mistään hevosesta kimppaosuutta. Ostohousut on tällä erää viikattu tiukasti kaapin perälle, mutta lajin parissa mies pysyy, erityisesti töiden osalta.

– Olen tehnyt enemmän ja vähemmän freelancer-pohjalta ravien parissa töitä jo lähemmäs 15 vuotta. Monenlaista mahtuu mukaan: Juoksuselostuksia, erilaisia musiikkihommia, viestintää, journalismia, markkinointia ja sosiaalista mediaa. Äimärautiolla olen tehnyt laajemmin viestintää ja somea vuodesta 2017. Pylkkäsen Antin kontakteilla hommaan silloin päädyin. Antti on muutenkin tehnyt paljon sen eteen, että olen saanut uraa luotua raviurheilun parissa. Iso kiitos siitä hänelle!

Viestinnän ammattilainen ja koulutettu kotikokki

Haavistolla on monipuolinen koulutustausta, joka kattaa kaupan ja hallinnon, ravintola-alan sekä viestinnän. Ravintola-alan opinnot tuottivat vankan osaamisen kotikokkailuun, mutta ammattia siitä ei tullut.

– Siihen ei riittänyt tarpeeksi suurta kipinää. Arvostus on kyllä suuri ravintola-alan ammattilaisia kohtaan. Se on kovaa työtä ja suurilta osin ilta- sekä viikonloppupainotteista hommaa.

Vuonna 2017 oli uusien opintojen aika.

– Innostuin silloin keväällä hakemaan viestinnän koulutusohjelmaan Oulun ammattikorkeakouluun. Sitä päätöstä ei ole kyllä tarvinnut katua. Pääsin ensimmäisellä yrityksellä opiskelemaan ja valmistuin neljä vuotta myöhemmin, suuntautuen journalismiin. Opinnot antoivat erinomaiset valmiudet monenlaisiin viestinnän tehtäviin. Opiskeluajoilta kertyi myös muutamia oikein hyviä ystäviä, mikä lämmittää mieltä erityisen paljon.

Vapaa-ajalla Haaviston harrastuksiin kuuluu jo mainittu kotikokkailu, mutta myös muita kiinnostuksen kohteita löytyy. Sellaisia ovat muun muassa urheilun aktiivinen seuraaminen ja vedonlyönti, elokuvat, tv-sarjat, konsolipelit, keräilykortit sekä musiikki. Viikonloppujen tärkein rutiini on ulkosaunan lämmitys. Liikunnallisia harrastuksia ovat pyöräily ja sähly.

– Sählyä käyn pelaamassa pääsääntöisesti kerran viikossa. Välillä oli muutaman vuoden tauko peleistä, mutta viime vuonna hankin maalivahdin varusteet ja kokeilin täysin uutta pelipaikkaa. Maalivahtina pelaaminen on ollut mukavaa puuhaa, vaikka pelien jälkeen onkin paikat kipeänä ja mustelmia joka puolella. Tietääpähän ainakin tehneensä jotain.

Kuninkuusravit lähellä sydäntä

Kuninkuusraveilla on ollut aina erityinen paikka Haaviston sydämessä ja hän pitää tapahtumaa ravivuoden ylivoimaisena kohokohtana. Paikan päällä mies on ollut muutamia kertoja, ravituristina edellisen kerran Rovaniemellä 2018.

– Rovaniemen Kuninkuusravit oli hienosti järjestetty. Mäntyvaaran ravirata tarjosi mahtavat puitteet seurata huippuraviurheilua.

Vuonna 2020 Haavisto oli paikan päällä Kuninkuusraveissa työtehtävissä.

– Olin silloin Seinäjoella osana viestintätiimiä. Se oli korona-aikaa ja rajoitetun yleisömäärän vuoksi someen lyötiin isompaa panostusta, jotta tunnelmaa pystyttiin viemään paremmin myös kotisohvien suuntaan. Se oli mielenkiintoinen kokemus, meillä oli siellä hyvä tiimi kasassa.

Oulun Kuninkuusraveja Haavisto odottaa innolla.

– Jännittävää päästä seuraamaan ja toteuttamaan tapahtumaa aivan ytimestä käsin. Positiivisin fiiliksin kohti ensi vuotta!

Missä sydämet sykkivät ja legendat syntyvät – Kuninkuusravit Oulussa 1.-3.8.2025

Kuva: Maiju Herranen