Yearly Archives: 2024

Missä sydämet sykkivät ja legendat syntyvät – Kuninkuusravit Oulussa 1.-3.8.2025

Tänä vuonna Kuninkuusravit juhli satavuotista taivaltaan ja kilpailuja isännöi Jyväskylän Killerin ravirata. Ravien päätöspäivänä ohjelmassa oli perinteinen kapulanvaihto, jossa vetovastuu siirtyi seremoniallisesti vuoden 2025 järjestäjälle. Ensi vuonna Kuninkuusravit ravataan Oulussa perinteikkäällä Äimäraution raviradalla. Kuninkuusravit on kilpailtu Äimärautiolla aiemmin viidesti, viimeksi vuonna 2010. Tervetuloa Ouluun 1.-3.8.2025 Äimäraution raviradan toiminnasta vastaavan Pohjolan Hevosystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja Elina…

Ravivaltakunta sai nuoren kuninkaan ja kokeneen kuningattaren

Kuninkuusravien päätöspäivä osoitti taas, miksi satavuotias kilpailu on jännittävä alusta loppuun. Se sisältää kolme osamatkaa, eikä mikään ole varmaa, ennen kuin viimeinen osakilpailu on ohi. Lopulta tammojen kilpailussa Suven Sametti kipusi Tapio Perttusen ohjastamana valtaistuimelle, ja oriiden voittajaksi ravasi pitelemättömällä tyylillään ensikertalainen V.G. Voitto kokeneen Ari Moilasen kanssa. ”On todella hienoa voittaa seppele. Sitä ei Suomessa hienompaa pysty voittamaan”, kokenut Perttunen sanoi kuninkaallisissa…

Pikkukuninkaallisia joka lähtöön

Kuninkuusraveihin kuuluvat nuorten suomenhevosten Pikkuprinsessa, Pikkukuningatar, Pikkuprinssi ja Pikkukunkku -lähdöt. Cimallus kimalsi Pikkuprinsessaksi, Weikko oli pitelemätön ja ravasi Pikkuprinssiksi. Kuninkuusravien toisena päivänä Jyväskylän Killerillä päästiin jo ensimmäisiin kruunajaisiin. Tammojen Pikkuprinsessa-lähtö alkoi Neiti Sävelen kiihdyttäessä keulaan, mutta 1,5 kierrosta ennen maalia Henri Bollström johdatti suosikin johtoasemaan, eikä Cimalluksella ollut enää hätäpäivää. Tamma voitti muun porukan selvästi ajalla 29,0. ”Tämä on vielä pintaraapaisu siitä, mitä hevosessa on sisällä. Tunnelma on aivan loistava, oli…

Kuninkuusravien päätöspäivä alkoi ponien SM-kilpailuilla

Kuninkuusravien viimeinen päivä valkeni puolipilvisenä ja odottavissa tunnelmissa. Ensimmäisissä lähdöissä oli jo jännitystä ilmassa, sillä A- ja B-ponien Suomen mestarit selvitettiin heti ensitöinä.  A-ponien, eli shetlanninponien mailin matkalle oli ennakkoon kaksi suosikkia, Pikku Humanteri ja lauantaina ponimontén SM-kultaa voittanut Euforia.  Auton takaa nämä kaksi lähtivätkin liukkaimmin liikkeelle. Euforia käväisi kärjessä, mutta pian Pikku Humanteri ja Ronja Grönman ottivat…

Kuninkaallisessa huutokaupassa nähtiin ennätyskorkea sisäänhuuto

Kuninkaallinen suomenhevosvarsojen huutokauppa järjestettiin kuninkuusraviperjantaina nyt jo yhdeksättä kertaa. Myynnissä oli tänä vuonna 1-, 2- ja 3-vuotiaita suomenhevosvarsoja. Perinteisen varsahuutokaupan korkein vasarahinta huudettiin varsasta Harjan Fakiiri, jonka vasarahinta kohosi 14 000 euroon. Huutokauppakansa jännitti pitkään, kun varsasta Rafaelo huudettiin 40 000 euroa, mutta huuto osoittautui sisäänhuudoksi. Paikan päällä esitellyistä 16 varsasta myytiin yhteensä 7 ja…