Oulussa järjestettävät vuoden 2025 Kuninkuusravit saavat ainutlaatuisen ja puhuttelevan teeman: Hevonen kuuluu kaikille. Teema korostaa hevosen avoimuutta ja vastaanottavaisuutta – se ei tuomitse, syrji tai katso taustoja. Hevonen kohtaa meidät juuri sellaisina kuin olemme, ja tämä tärkeä sanoma halutaan tuoda vahvasti mukaan myös kesän Kuninkuusraveihin.
Category Archives: Tiedote
Kuninkuusraveissa juuri sinulla on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena erilaisissa tapahtuman järjestämistä koskevissa avustavissa tehtävissä, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin tai tapahtuman rakentamisen parissa. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen ei vaadi sinulta tiettyä erityisosaamista tai koulutusta. Vapaaehtoisuudessa tärkeintä on oma motivaatio ja halu olla mukana järjestämässä tapahtumaa.
Vuoden 2025 Kuninkuusravit ravataan Oulun Äimärautiolla 1.-3. elokuuta. Kuninkuus- ja kuningatarkilpailun osallistujavalinnat perustuvat avoimeen Kohti Kuninkuusraveja -pisteytykseen, jossa hevoset keräävät pääkilpailupaikkaan oikeuttavia kuninkuusravipisteitä erikseen valituista lähdöistä. Sarjat maalis-huhtikuun KK-25 -lähtöihin on nyt julkaistu. Ensimmäinen tammoille suunnattu pistelähtö kilpaillaan keskiviikkona 5. maaliskuuta maan pääradalla Vermossa. Ensimmäinen avoin KK-25 -lähtö puolestaan ajetaan Joensuussa lauantaina 8. maaliskuuta.
Pohjolan Hevosystävät ry:n hallitus on valinnut 18.12.2024 pidetyssä kokouksessa Kuninkuusravien 2025 turvallisuudesta vastaavaksi toimijaksi SESP Oy:n.
Ensi kesän Kuninkuusravien estradina toimii perinteikäs Oulun Äimäraution ravikeskus. Kuninkuusravit on kilpailtu Äimärautiolla aiemmin viidesti, edellisen kerran vuonna 2010. Oulussa odotetaan jo innolla tulevaa kesää ja valmistelut ovat hyvässä vauhdissa.
”Killerin supervuoden aikana on Kuninkuusravien lisäksi luotu paljon uutta ja korjattu vanhaa. Tästä suuret kiitokset kaikille.”